Ihanat vanhempani yllättivät minut tänä jouluna todella positiivisesti. He olivat varanneet minulle ja kaikille sisaruksilleni elämyslahjat. Kaikenlainen ylimääräinen tavaran lisääminen tuntuu todella turhalta. Olenkin jo pidempään halunnut itse antaa aineettomia lahjoja. Ja nyt siis myös minä saan nauttia niistä.

Tänään aion katsoa jonkun hyvä leffan netistä. Tuntuu siltä, että koko alkuvuosi on ollut yhtä hullunmyllyä ja juoksemista paikasta toiseen. Tänään chillaan. Ja siihen voisi sopia hyvin esimerkiksi leffa Notting Hill. Hugh Grant on aina yhtä ihana!

NottingHillRobertsGrant.jpg