Me ollaan päätetty ostaa ensi kesäksi pihalle uusi piharakennus.  Ollaan perheen kesken sitten puhuttu ja koitettu äänestää, että minkälaista rakennusta siihen oikein oltaisiin hommaamassa.  Mä haluisin sellaisen ihanan kodan, jonka seiniä reunustaa penkit ja keskellä on tulipesä. Mun sisko taas haluisi ilman muuta sellaisen vähän leikkimökin tyylisen piharakennuksen.  Hänen perustelut ovat, että leikkimökin tapaiseen saa enemmän vieraita yöksi kun siinä ei ole keskellä sitä tulipesää. Lisäksi siinä voi sitten meidän mahdolliset tulevat lapset leikkiä, jos nyt sellaisia sattuisi joskus tulemaan.

Tällaisen kodan minä haluaisin:

piharakennus%20kota.jpg

Mun perustelut sille, että miksi piharakennukseksi tulisi ehdottomasti valita kota on, että sen avulla viileitä kevät ja syysiltoja pystyy jo istumaan ulkosalla. Se tavallaan pidentää kesäkautta kun voi kodan suojissa istuskella ikään kuin ulkona. Sen lisäks mun mielestä se kota on vaan niin söpö. Paljon kivemman mallinen kuin leikkimökki.

Porukathan sen loppujen lopuksi sitten päättää, että millainen piharakennus siihen oikein tulee. Onhan se kuitenkin heidän piha. Me vaan käytetään heidän pihaa aika paljon varsinkin kesäisin. Meillä kun ei ole mökkiä, niin on kiva, että vanhemmilla on iso piha jonne voi kutsua esimerkiksi kavereita illan viettoon. Kyllä me siellä aika usein siskon kanssa kahdestaankin otetaan aurinkoa ja vietetään leppoista kesäpäivää.

Nii joo! Se on kanssa yksi kodan eduista, että sitähän voi käyttää myös talvella kun siellä voi sytyttää tulen. Siellä siis tarkenee istua ainakin jonkin aikaa myös talvi-iltoina.  Leikkimökissä tarvitsisi olla joku sähköpatteri ja sähkö tulisi vetää ties mistä talon ulkoseinästä. Se ei olisi yhtään niin tunnelmallinen piharakennus.

Kumman rakennuksen kannalla te olisitte? Kommentoikaa rohkeasti. Olisi tosi kiva kuulla kumpaa te kannatatte.

En tiedä tuleekohan toi meidän Mimmin leikkimökki–innostus siitä, että meillä ei koskaan ollut leikkimökkiä pienenä?  Voihan se tietysti olla. Minä kun olen meistä vanhempi, niin ehkä olen paremmin jo päässyt tuon lapsuushaaveen ohi. Tosin äidin mielestä leikkimökkiin mahtuisi enemmän tavaraa säilytykseen.  Mun mielestä kyllä jos se on kriteeri niin paras piharakennus olisi ihan varasto. Sitten olisi parempikin ettei rakennuksessa olisi yhtään ikkunaa, niin ettei kaikki se roju näkyisi ulos mitä siellä on sisällä. Mun mielestä on myös huono jos on oma rakennus kaikelle tavaralle. Sehän tarkoittaa että kohta kaikkea tarpeetonta roinaa on vieläkin enemmän kuin nyt.

 

No mutta olis tosi kiva kuulla teidän kommentteja mikä olis teidän unelmien piharakennus?!