Olen näin kevään tullen kierrellyt eri vaatekauppoja ihan vain siksi, että saisin tutustua tämän kevään uusimpaan muotiin. Ilokseni näin, että tämän kevään muotivaatteet ovat todella värikkäitä. Olen itse jotenkin jämähtänyt tummiin sävyihin ja kaipaisin vaatekaappiini jotain raikasta. Aionkin päivittää vaatekaappini sisällön heti, kun onnistun saamaan vähän ylimääräistä rahaa pankkitililleni. Onneksi löysin hyvän tavan ansaita rahaa blogini avulla. Tutustuin nimittäin ystäväni suosituksesta Affiliate marketing -konseptiin, jonka ansiosta voin tienata itselleni hieman ylimääräistä. Järjestelmän avulla bloggaaja mainostaa tuotteita blogissaan ja saa sitten palkkion, jos joku ostaa tuotteen blogissa sijaitsevan linkin kautta. Tämä mahdollisuus tuli oikein hyvään väliin, sillä tarvitsen myös kotiin kaikkea uutta. Toiveissa olisi sisustaa koti kevätkuntoon, ja hankintalistalla ovat ainakin uudet verhot, koristetyynyt ja pöytäliinat. Taidan mennä kiertelemään taas kauppoja ennen lopullista ostosten tekoa. Minulle käy nimittäin verhokaupoilla usein niin, että ostan yhdestä kaupasta upeat verhot ja löydänkin sitten seuraavasta kaupasta vielä paremmat. Tällöin voisin välttyä turhalta tuotteiden palautukselta ja ehtisin miettiä, mitkä verhot sopisivat juuri minun kotiini täydellisesti.